torstai 5. joulukuuta 2013

Macaron leivokset

Macaronit ovat marenkipohjaisia leivoksia, joissa on täyte kannen ja pohjan välissä. Moni miettii, ettei macaroneja halua kokeilla, sillä mieltää ne haastavaksi. Oikeastaan haastetta ei ole niin paljoa kun luulisi. Pitää vaan rohkeasti yrittää! Itse olen kerran aiemmin tehnyt macaron leivoksia, eikä niistä tullut oikeastaan mitään. Tein juuri ne kompastuskivet, jolla macaronin saa pilalle. Kannattaa kuitenkin kokeilla ja haastaa itsensä. Väriksi valikoitui näin Itsenäisyyspäivän alla sininen. Täytteenä on vadelmamarmelaadia ja valkosuklaa ganachea.
 
Pohjien ohje on löytynyt täältä.
 
Tarvikkeet:
3 kananmunan valkuaista
40g sokeria
100g mantelijauhetta
200g tomusokeria
Sinistä elintarvikeväriä
 
Mitat ovat grammoissa, sillä silloin ohje on tarkempi. Voit muuttaa grammat deseiksi, jos haluat.
 
Kaikki aineet kannattaa mitata ennen aloittamista, näin säästyy ylimääräiseltä mittailulta.
Sihtaa tomusokeria ja mantelijauhe kulhoon. Sekoita ne nuolijalla keskenään.
Kaada sitten sokeri ja valkuaiset eri kulhoon kuin manteli ja sokeri. Vatkaa niin kauan, että valkuaisesta ja sokerista tulee marenkia. Marenki on silloin hyvää kun se on yhä kiiltävää, mutta kun kallistat kulhoa marenki ei tipu kulhosta.
 
Kaada nyt tomusokerimantelijauhe seos marenkiin. Lisää halutessasi nyt väriaine. Väriä voi joutua laittaa paljon saadaksesi halutun tuloksen.
Sekoita kunnolla. Hyvä sääntö on, että olet sekoittanut tarpeeksi kun nostat taikinasta klöntin ja tiputat takaisin kulhoon se häviää noin kymmenen sekunnin kuluessa. Myös kaikkien aineiden tulee kulhossa olla hyvin sekaisin.
 
Ota esiin pursotuspussi ja pieni pyöreäpäinen tylla (tämän vaiheen voi toteuttaa myös minigrip pussilla). Tee pellille noin 2€ kokoisia ympyröitä. Jätä ympyröiden väliin kohoamisvara. Kun pelti on valmis paukauta kerran sitä työtasoa vasten, että ilmakuplat häviävät. Anna pellin seistä n. 30min tai kunnes macaroneihin on syntynyt kovempi pinta. Paista sitten 140 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pohjat irtoavat leivinpaperista.
 
Anna jäähtyä ja valmista täyte. Täytä sitten jäähtyneet macaronssit. Laita ensin pohjan keskelle pieni nokare marmelaadia. Pursota sitten ympärille rengas valkosuklaa ganachea. Nosta toinen pohja päälle. Säilytä jääkaapissa. Macaronit ovat parhaimpia seuraavana päivänä.
 
Täyte:
½dl kuohukermaa
100g valkosuklaata
 
1pkt vadelmamarmelaadia
 
Pilko valkosuklaa pienemmäksi. Lämmitä kerma melkein kiehuvaksi. Lisää sitten joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes valkosuklaa on sulanut kermaan. Täyte on hyvää käytettäväksi kun se on jäähtynyt ja tarpeeksi jämäkkää. Täytteen jääkaappiin laittaminen voi edistää jämäköitymistä.
 
Hyvää ja nautinnollista Itsenäisyyspäivää!
 

 

2 kommenttia:

  1. Wow tuli ihan superhyvännäkösiä macaroneja! P.S. Muistan ne ekat mitä teit :D:D noei ne oli hyvii, mutta nää on siis ainakin ulkonäöllisesti parempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ulkonäöllisesti ne ei edes macaroneja muistuttanu :D

      Poista