tiistai 23. syyskuuta 2014

Prinsessakakkukoriste

Tämä ihana prinsessa valmistui viikonloppuna oleviin juhliin. Kysessä on siis suloinen kakkukoriste, tyttömäisine piirteineen.



Tarvikkeet:
Valkoista sokerimassaa
Ihonväristä sokerimassaa
Keltaista pastaväriä (geeliväri)
Pinkkiä pastaväriä (geeliväri)
Elintarviketussi musta
Elintarviketussi punainen
Sokeriliimaa
2 hammas/cocktailtikkua


Aloita värjäämällä pieni pala valkoista massaa heleän vaaleanpunaiseksi. Laita ihan pienen pieni nökäre väriä massaan ja pyörittele niin kauan kunnes väri on tasoittunut. Kaulitse sitten levyksi.


Leikkaa pienellä sydänmuotilla massasta sydämmen mallisia paloja noin 15kpl.


Laita sydämmet sivuun hetkeksi ja kääntele ylimääräinen taikina säilöön, ettei se kovetu. Mutoile ihonvärisestä massasta pyöreä pallo pääksi ja päärynä prinsessan vartaloksi. Laita cocktailtikku vartalon keskelle. Halutessaan prinsessalle voi tehdä myös kaulan laittamalla vartalon jälkeen pienen palan ihonväristä massaa ennen pään asettamista tikun nokkaan. 



Tee ensimmäinen kerros prinsessan mekkoa. Laita sydämmen kapea pää kiinni sokeriliimalla prinsessan vartaloon. Tee ensimmäinen kierros valmiiksi. Valmista sitten prinsessan jalat tekemällä ihonvärisestä massasta kaksi tikkua, joista käännä toinen pää hieman rullalle, jotta jalkaterä muodostuu. Liimaa jalat mekkoon sokeriliimalla.


Tee kaksi kerrosta lisää mekkoa sydämmistä samaan tapaan kuin ensimmäinen kerros. Tee sitten kädet samaan tapaan kuin jalat. Litistä ns. vartaloon kiinni tuleva pää hieman litteämmäksi. Liimaa kädet vartaloon kiinni sokeriliimalla. Halutessa kädet voi taittaa haluamaansa asentoon. 


Ota pieni määrä valkoista massaa ja värjää se keltaisella elintarvikevärillä samaan tapaan kuin vaaleanpunaisen värinen massa tehtiin. Tee siitä pieniä suikaleita ja muotoile ne pyöreiksi. Liimaa päälakeen sokeriliimalla. Toista niin kauan kunnes pää peittyy kokonaan. Eteen voi liimata ns. otsatukan palaset, jotka on pienemmät kuin muut hiukset.


Tee prinsessalle suu punaisella elintarvikekynällä ja hammastikulla saa helposti pienen nenän väkäsen. Tee vielä pyöreät silmät mustalla elintarviketussilla. Lopuksi voit lisätä kruunun. Tein itse hailun värisen, mutta väri voi olla mikä tahansa. Ota massasta pieni pyöreähkö palanen. Kauli sitten pieni määrä taikinaa, josta leikkaat ns. kruunun muodon. Pyöritä se sitten palan ympärille ja aseta prinsessan päähän.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Maukas mustikkapiirakka

Mustikat ovat syksyn marjoja ja niistä saa loihdittua vaikka mitä. Syksyisin mustikat voi poimia suoraan metsästä piiraaseen, muuten niitä saa ostettua pakastehyllyltä. Tähän piiraaseen päätin laittamaan kermaviiliä pehmentämään mustikan makua, joten vanilijakastiketta ei tarvita.


Tarvikkeet:

125g voita
1 muna
3dl jauhoja
1tl leivinjauhetta

2dl kermaviiliä
1dl sokeria
1 muna
1tl vanilijasokeria
mustikoita noin 2-3dl

Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää ne kananmunan kanssa voisokeri seokseen. Sekoita aineet hyvin keskenään.
Voitele vuoka ja painele/levitä taikina piirakan pohjalle ja reunoille. 
Sekoita keskenään kermaviili, muna ja sokeri. Lisää seoksen joukkoon mustikat ja kaada se pohjan päälle. 
Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.